Syksy.
Kesä on jo ohi, ja talvikin lähestyy.
Mieli synkkänä ja masennus puskee taas läpi, niin kuin yleensä tähän vuodenaikaan joka vuosi.
Välillä on ollut helpompia vuosia,
mutta tänä vuonna ei helppoa ensinkään.
Masennus ja itsetuhoiset ajatukset läsnä.
Rauhoittaakseni lukijoita, ei ole siis tapana toteuttaa niitä ajatuksia.
Ennen oli tapana, muttei enää tosiaan.
Oon väsynyt.
Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Tulevaisuus ei houkuta.
En näe ensinkään valoa siellä.
Minkään suhteen.
Yritän ajatella poikaani, ja tietoisesti jättänyt vähemmälle tapaamisia.
En halua kuormittaa häntä voimalla itse huonosti.
Ja siinä mun mielestä oo mitään väärin.
Onneksi mulla on mun ystävät!
Kiitos siis kaikille rakkaille ystävilleni.
Ootte mun voimavaroja kun omat on loppu.
Oon vaan yksinkertaisesti aika loppu.
Jos voisin nukkua pois nää ajatukset,
nukkuisin 24/7.
Ois ihanaa myös, jos ei iltaisin toivoisi nukkumaan mennessä, ettei heräisi enää aamulla.
Sen verran loppu oon kaikkeen.
Joo, mutta näillä mennään.
En oo siis jaksanu tännekään paljoo päivitellä voinnistani, niinku mihinkään muuallekaan.
Tähän voisin listata ainakin omaa muistia virkistämään nykyisen lääkityksen.
Aamu:
Peratsin, Voxra, Cipralex, Omeprazole, Desloratadin, Desogestrel.
Ilta:
Peratsin ja Olanzapin.
4 viikon välein Abilify Maintena-injektio.
Lopuksi vielä kuva Lapin Saariselällä olleista revontulista.
